Welcome to lark3ri.com
FI / EN

Huomioithan

Tässä osiossa tuon ajatukseni esille, jakaen ne kaikille, toivoen että näistä teksteistä voi olla hyötyä muillekkin ihmisille. Tuon ajatuksiani myös esille sen takia että minun kuva ihmisenä olisi helposti ymmärrettävissä nuorisotyössä ja työnhaussa koska tarvitsen tukea ja ohjausta potentiaalini esilletuomisessa ja positiivisen asenteen säilyttämisessä.

Jos tunnet herkäksi omien mietteittesi ja näkemystesi vertailun muiden ihmisten näkemyksiin ja mietteisiin niin en suosittele lukemaan tämän osion tekstejä koska nämä ovat minun omia ajatuksiani minun elämästäni, minun mietteitäni siitä miten itse olen kasvanut ihmisenä ja näen ne itselleni hyödyllisenä ja voimaannuttavina ajatuksina.

Sen sijaan, jos pystyt osoittamaan tietynlaista avoimuutta ja avointa mieltä siitä että jokaisella ihmisellä on oma elämä ja omanlaiset näkemykset maailmasta niin olen varma siitä että voit ymmärtää ja löytää ajatuksistani ja mietteistäni, mitä näillä sivuilla kerron, mielenkiintoisia kohtia ja juttuja mitä saattaa olla mielenkiintoista lukea.

Kiitos ymmärryksestäsi.

Please note

In this section I bring up my thoughts, sharing them with everyone, hoping that these thoughts can be useful to other people as well. I also bring up my thoughts because my image as a person would be easily understood in youth work and job search because I need support and guidance in highlighting my potential and maintaining a positive attitude.

If you feel sensitive to comparing your own thoughts and views to other people, then i don't recommend reading the texts in this section because these are my own thoughts about my life, my thoughts about how i myself have grown as a person and i see them as useful and empowering thoughts for myself.

Instead, if you can show a certain kind of openness that everyone has their own life and their own views of the world, then i am sure that you can understand and my thoughts can be interesting to read.

Thank you for your understanding.

Toivottomasta tavoitteelliseksi

Se ajatus tyyli että aina voi jakaa, niinkuin matematiikassa. Aina voi pilkkoa ongelmatilannetta pienempiin osiin ja vielä pienempiin osiin jos jokin asia tuntuu mahdottomalta. Kyseessä voi olla esimerkiksi koulussa tapahtuva ahdistava tai hankala tilanne tai tunne. Yksinkertaisuudessaan pilkkoo asian niin pieniin osiin että se alkaa tuntua mahdolliselta jos siitä vaan täytyy päästä läpi, eli löytää joku hyödyllinen mahdollisuus edetä eteenpäin. Näin pilkoten lähestyy rauhallisesti tilannetta kuin tilannetta ja miettii että miten tästä voidaan selvitä, eikä edes pidä vaihtoehtona sitä etteikö tämä onnistuisi, etteikö tästä selvittäisi, jos se on jokin asia mikä pitää kuitenkin tehdä kuten elämä yleensä on tällainen asia.

Loppujenlopuksi vaihtoehtona voi olla myös toisen tien löytäminen jos tästä kohtaa ei pääse etenemään ja se vaihtoehto on siinä tilanteessa myös yhtä otollinen. Mitään hyödyllisiä vaihtoehtoja ei pois suljeta. Toisen tien löytämisellä tarkoitan ajatusta jolloin palataan mietiskelemään asiaa vielä tarkemmin ja pilkotaan sitä yhä pienempiin osiin jos huomataan että tämä ei vielä riittänytkään.

Minulle tuntui joskus nuorempana todella mahdottomalta ihan vaan yleensä ajatella tulevaa mitä haluaisin tehdä elämässäni kun, sitäpaitsi, peruskouluni meni erittäin kehnosti loppua kohden ja se tuntui todella tukalalta henkisesti. Siihen aikaan olin henkisesti täysin riekaleina ja rikki mutta silti aina minulla on ollut tuo ajatus mielessä että mikään ei ole niin mahdotonta ettenkö voisi siitä selvitä. Vaikka mikä tahansa asia tuntuisi niin mahdottomalta että moni sanoisi vain ettei siitä voisi selvitä niin minä en luovuta, jos se on jotain hyvää, kuten tässä tilanteessa kyse oli minun elämästäni ja minun tulevaisuudestani.

Peruskouluni loppuvuodet olivat tosi tosi sekavia vaikka olin melko hiljainen nuori mutta minua pönkitettiin kokoajan joka suunnalta, opettajien ja oppilaiden puolelta. Sekä muutama opettaja että muutama oppilas olivat koulukiusaajiani, ja sen lisäksi että minulla oli tosi paljon kysymysmerkkiä se mitä tehdä ja olisin tarvinnua tukea elämässäni niin minua vielä sen lisäksi kiusattiin tosi rankasti eikä minulle annettu koskan mitään tukea ja tietenkään itse en osannut sitä hakea koska minä olin siinä se keskeinen epätietoinen uhri.

Opettajat huusivat minulle vaikka minut monesti vain lavastettiin syypääksi niiden kiusaaja oppilaiden takia. Tunne oli kuin mitä tämä kappale antaa esille eli todella sekavaa vihaa niitä kohtaan ja haluaisin vain että kaikki olisi paremmin mutta kyllä tästä selvitään. Minulla oli silti muutama kaveri kenen kanssa tuolloin vietin vapaa aikaa ja se oli ihan kivaa. En silti ymmärtänyt koskaan sitä tuskaa ja painetta mitä minulle oli sisälläni kunnes vasta aikuisiällä sen menneestä olen huomannut. En kuunnellut tuolloin oikein mitään musiikkia ja nämä musiikkikappaleet on vasta nyt osoittautunut ilmaisemaan niitä tunteita mitä tuolloin vuosia sitten koin.

Tilannetta tuolloin ei auttanut yhtään myöskään se että olin muutenkin tosi herkkä tunteellisesti ja hajosin helposti sisälläni ja koin kovia, ja tietenkin pahoitin mieleni kaikesta sellaisesta tosi tosi pahasti aina. Tilannetta ei myöskään auttanut yhtään se että minut oli alumperinkin ymmärretty täysin väärin ja olin täysin väärässä paikassa, tai vähintäänkin se järjestely oli järjestetty todella huonosti.

Olin tukiopetuksessa mutta se oli vain yhtä kaaosta aina. Samassa luokassa sen surkean opettajan kanssa kuka ei osannut opettaa mitään ja lisäksi samassa luokassa näiden koulukiusaajien kanssa ketkä ei mitään muuta tehneetkään kuin lisäsivät vaan polttoainetta siihen koko soppaan ja vähän väliä sain kuulla opettajan huutavan minulle päin naamaa taas jostain asiasta missä en todellakaan ollut edes niin suuressa osassa mitä se luotu tilanne antoi näyttää ja ujouttani en tietenkään osannut tai uskaltanut puollustautua juuri mitenkään.


Koulujen jälkeen mieleni oli kuin sekava rautalanka sotku. Tuntui että joka ikinen asia oli epämääräisesti levällään ja tuntui ettei mistään tule mitän ja että olin täysin pysähtynyt koska en osannut edetä. Tunsin että olin ikään kuin junan veturi sivuraiteilla vain odottamassa lähtöä mutta se veturi on täysin rikki ja ruosteessa ja hyvin epäkuntoinen ja minun pitäisi se ensin korjata kuntoon mikä kestäisi vuosia jotta pääsisin liikkeelle elämässäni. Olin tuolloin noin 15 vuotias.

Minulla oli silti se asenne, kuten aina, että tästä selvitään koska luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Mutta se ei ollut helppoa, en silti antanut periksi, ja loppujen lopuksi voin sanoa että se oli täysin mahdollista ja olen selvinnyt siitä.


Se vaati aivan hirvittävästi, siis aivan älyttömän suuren määrän, mietiskelyä ja pohtimista ja itsekseen pohdiskelua että pääsin kaikesta siitä eteenpäin. Se oli todella suuri, vuosia kestävä työ käydä läpi ja käsitellä kaikki pienetkin seikat siitä mitkä vaivasivat mieltäni ja tietenkin lisäksi se painosti edelleen mieltäni että mitä minun nyt pitäisi tehdä, lähteäkkö jatkokoulutuksiin vai hakeakko työtä ja minkälaista työtä.

Siinä ei ole mahdollisuutta huijata, tai kiertää sitä tai helpottaa sitä oloa jollain tavalla vaan kaikki on mietittävä itse, yksin, täysin itsenäisesti koska kukaan muu ei pääse henkilökohtaisiin ajatuksiin niin hyvin kuin minä itse niitä haasteitani käsittelemään.

Loppuvuosina kun minut oli ymmärretty väärin jo vuosien ajan, minut laitettiin mieliala tutkimuksiinkin jonnekkin laitokseen neljäksi viikoksi. Sekään ei tuottanut mitään merkittävää tulosta. Minulle sanottiin toisinaan vain että ei sinua osaa kukaan auttaa että sinulle ei voida tehdä mitään.

Olin siis sanalla sanoen täysin yksin näiden tunteitteni ja haasteitteni kanssa ja itse jouduin niistä loppujenlopuksi selviämään. Ja tässä sitä nyt ollaan lähes 10 vuotta kaiken sen jälkeen ja viimeiset viisi vuotta ovatkin olleet erittäin suurta nousua itsetunnon ja itseluottamukseni kanssa ja tyttöystäväkin on tullut löydettyä.

Voin sanoa että olen selvinnyt siitä kaikesta vaikka muut sanoivat ettei tässä ole mitään mahdollisuutta. En tietenkään väitä sitä etteikö lääkkeet olisi apu joillekkin ihmisille mutta minä en ole koskaan syönyt mielialalääkkeitä, enkä saanut mitään muutakaan psykiatrista tukea. Se kahlaus, asioiden käsitteleminen ja ymmärtäminen ja lopulta nousu, bare metal against bare metal, on vaatinut todella paljon työtä, mutta se ei todellakaan ollut mahdotonta.

Uskon että jokainen nuori tai kuka tahansa joka kokee jotain vastaavaa, pystyy ja voi nousta ja edetä elämässään hyväksi vaikka tilanne missä on tuntuisikin todella toivottomalta ja mahdottomalta.

« Back | ↑ Top